Mervillä on perhepyhäpaniikki

Eronnut Mervi on surullinen. Lapset ovat isällään tänä juhannuksena ja tuntuu, että kaikki muut menevät purjehtimaan, maalle, ystävien tai sukulaisten kanssa. Vain Mervi on vailla aikuisseuraa, eikä ilman lapsia haluta mennä lapsiperheiden mökeille. Itkettäisi vain niiden kysymykset: "Missäs lapset?" Siihenkö pitäisi vastata iloisesti, että Matti vei merelle Uuden Onnensa ja lapset?

Eipä silti, ei kukaan ole Merviä kutsunutkaan, tuntuu kuin eronnut nainen olisi ympäristöuhka, jota kukaan ei halua ydinperheparatiisiinsa kiemurtelemaan.

Naimisissa olevat ystävättäret jaksavat korostaa, että "mähän olen myös yksinhuoltaja, kun mies on aina töissä/matkoilla/harrastuksissaan!"

Helppohan se on niin sanoa, onhan Mervi itsekin ajatellut niin silloin kun Matin kanssa vielä meni hyvin. Ainakin oltiin yhdessä. Se on ihan eri asia olla silloin yksin kuin olla yksinyksin – pahinta ei ole työ ja se, että on lapsissa koko ajan kiinni, vaan se, ettei ole ketään jonka kanssa jakaa ilot. Kertoa työpäivän tapahtumat, saada lohtua ja lohduttaa. Vaikka naimisissa ollessa tuntui, että "kokonaisvastuu" ja kurjat kasvatustehtävät jäi itselle, miehen noukkiessa vain parhaat palat pöydästä, nyt tajuaa, että kyllähän siitä Matista oli kuitenkin paljon tukea. Ja muistihan se aina ostaa vessapaperin ja kahvinsuodattimet.

Takavalojen kadotessa risteykseen, Mervi olisi voinut heittäytyä mahalleen itkemään keskelle katua. Naapurin nainen tuli parahiksi parkkipaikalle viemään kylmälaukkua autoon ja sanoi: "Ai, mä oon kade sulle. Sä saat olla koko juhannuksen yksin ja tehdä mitä huvittaa, eikä edes tiskikonetta oo Paavon perheen mökillä. Koko Juhannus taas kuunnellaan suvun juttuja ja riidellään."

Mervi olisi maksanut mitä tahansa voidakseen tiskata astiat kylmässä merivedessä ja vaikka viettääkseen koko juhannuksen villapaita päällä hyytävän kylmällä merellä, kunhan paikalla olisivat olleet myös Matti ja lapset.

Tiedätkö sinä, jääkö eronnut ystäväsi yksin kotiin perhepyhien ajaksi? Oletko varma, että hänellä on kaikki hyvin?

Ikävä ex-vaimo

Mattia harmittaa. Hänen entinen vaimonsa Mervi käyttäytyy järjenvastaisella tavalla. Puhuu Matista pahaa yhteisille ystäville ja jopa kirjoittelee loukkaavia juttuja blogiinsa. Ei niissä Mattia nimeltä mainita, mutta kyllä kai kaverit hänet niistä tunnistavat.

Miten siinä niin kävi? Miksi Mervi ei jätä häntä rauhaan vaikka hänelläkin on jo uusi mies. Luulisi Mervillä olevan muutakin mietittävää kuin vanha suhde Matin kanssa. "Onneksi", Matti sanoo, "meillä ei sentään lapsia ollut – minkähänlaista elämä sitten olisi?"

Kun Matti ja Mervi erosivat, eroaloite tuli Merviltä. Siksikin Matti ihmettelee vielä jatkuvaa vinoilua. Jättäjä yleensä selviää helpommalla erosta kuin jätetty. Se, joka erohakemuksen tai -aloitteen tekee, ei kuitenkaan aina olekaan varsinainen jättäjä. Monesti tilanne on sellainen, että kumpikin puolisoista voi huonosti, mutta vain toinen kykenee toimimaan. Siksi jättäjä voikin olla osapuolista se, joka on kokenut tulleensa hylätyksi – jo parisuhteen aikana.

On yllättävää, miten haluttomia eronneet ja jomman kumman vihaan juuttuneet parit ovat selvittämään eronsa syitä, vaikka vähällä vaivalla omakin elämä helpottuisi suuresti. Pahinta on se, että Matit ja Mervit toistavat yleensä tekemiään virheitä suhteesta toiseen, elleivät missään vaiheessa selvitä itselleen mikä meni vikaan. Niinpä Mervi löytää Mattinsa aina uudelleen ja Matilla on kohta uusi Mervi, kunnes he havahtuvat miettimään minkä vuoksi he kohtaavat aina samat ongelmat.

Peniksen viisaus

Tänään Mervimme on vapaa, terve ja intohimoinen keski-ikäinen nainen. Lapset ovat aikuisia ja Mervin edellinen pitkä suhde päättyi yli puoli vuotta sitten. Hän on omien sanojensa mukaan "kahden suhteen välissä" vaikka meneillään on jonkinlainen suhde naimisissa olevan miehen kanssa. Mervi kertoo, että Matin vaimo asuu ulkomailla ja aviopari on sopinut, että muista suhteista ei puhuta, eikä niiden anneta vaikuttaa avioliittoon jos sellaisia on. Tämä on tietenkin Matin tulkinta asiasta ja Mervi suhtautuu siihen melko skeptisesti.

Seksiä Mervi harrastaa tällä hetkellä vain Matin kanssa, ja siinä tullaankin ongelmaan. Matin erektio on kaikkea muuta kuin kelvollinen eikä siemensyöksyyn asti ole päästy koskaan – mitä enemmän Mervi yrittää, sen vaikeammaksi asia näyttää menevän. Mattikin on hämmästynyt, tällaista ei ole tapahtunut ennen. Pitäisikö hankkia sinisiä pillereitä vai mitä pitäisi tehdä, jos mitään?

Psykologi Herb Goldberg selittää tällaista ilmiötä käsitteellä "viisas penis". Hänen mukaansa kikkeli kyllä tietää, missä mennään, eikä suostu tyhmän omistajansa touhuihin, koska tämä tuntee sisimmässään syyllisyyttä avioliiton ulkopuolisesta seksisuhteesta. Merviä tämä naurattaa, tottahan se tietysti on! Ja onhan hän nähnyt päinvastaisenkin "todenpuhujan", sen omistaja tosin Mervin mielestä kontrolloi itseään liikaa, vaikka kikkeli kuinka yritti tuoda itseään esiin!

Mitä muuten tulee tähän Mervin suhteeseen Matin kanssa, hän aikoo lopettaa sen, koska on alkanut kiintymään mieheen liiaksi. Satunnaisen lämmön jakaminen on kuulemma aivan eri asia, kuin ryhtyä suhteeseen ukkomiehen kanssa. Tässä tapauksessa, toistaiseksi, sattuneesta syystä, on ollut kysymys enemmänkin yksinäisyyden lievittämisestä ystävyydellä.

Mervi ei halua toiseksi naiseksi. Hän uskoo hyväksyvänsä itse itsensä riittävän hyvin, uskaltaakseen ottaa riskejä. Ukkomiehessä kun voi olla jännitystä ja paljastumisen riski, mutta se on pelkurin valinta: muualle sitoutunut kun ei voi enää hylätä, koska hän on hylännyt salarakkaansa jo ennen suhteen alkua.

Todelliset haasteet ja jännitykset ovat Mervin mielestä parisuhteessa, miten rakkauden saa riittämään arjestakin huolimatta, kuinka suhde voi uudistua ja parantua vuosienkin varrella? Mervi haluaa muuttua ryppyiseksi ja sairaaksi sekä kuihtua pois rakastavan miehen rinnalla.

Enpä usko, että Mervi kauan joutuu kauan odottelemaan TosiMatin tuloa. Aikuiselle naiselle, joka on sinut itsensä kanssa, on aina ottajia. Huumorintaju ei pahenna mitenkään asiaa!

Ei huvita

Tämänpäiväinen Mervi laskee päiviä, milloin on suostuttava seksiin puolison kanssa. Parin, kolmen viikon välein on kuulemma pakko antaa. Matin alaston vartalokin ällöttää Merviä, ja hän sanoo, että kokee olevansa pelkkä siemenpussi Matille. Miksi hän ei puhu Matille toiveistaan. "Siitä mitään hyötyä ole." Miksi ihmeessä hän ei eroa? Mervi selittää sen saman, mitä monet muutkin hokevat: "lasten takia". Siinä on lapset pantu vanhempiensa parisuhteen panteiksi. Harvan lapsen pää sitä kestää, moni lapsi sairastuukin vain pitääkseen vanhempien suhdetta kasassa.

Mervi syyttää Mattia ihan kaikesta. Siitä, että opinnot jäivät opiskelematta, ettei ole saanut toteuttaa omia haaveitaan työstä ja matkustelemisesta, kun Matti halusi naimisiin ja lapsia tai että yhteydet omaan sukuun ja perheeseen ovat ohentuneet, kun Matti ei pidä hänen perheestään.

Mervi on tullut niin vihaiseksi, että hän on ollut jopa väkivaltainen Mattia kohtaan. "Ihan vahinko se oli", sanoo Mervi eikä pahemmin häpeä. Tosin hän kertoo, että sairaalahoitoa vaatineen tapauksen jälkeen hän ei ole heittänyt edes postimerkkiä toista ihmistä kohtaan.

Lasten selän taakse on helppo mennä, kun ei itse uskalla tehdä päätöstä, joka saattaa merkitä suuria muutoksia omassakin elämässä. On helpompaa syyttää Mattia, kuin tarttua itse asioihin ja ottaa vastuu omasta onnellisuudestaan. Mervi kokee tekevänsä kaiken perheessä. Kyllähän Matti imuroi ja hoitaa lapsia, mutta "kokonaisvastuu" jää Merville.

Kerran Mervi päätti olla huolehtimatta kesälomasuunnitelmasta ja sen seurauksena Matti meni ja osti tolkuttoman kalliin matkan perheelle – ja vielä matkan Turkkiin, jonka ihmisoikeudetkin olivat kyseenalaiset! Leikkeleetkin syötäisiin kaupan kääreistä, ellei Mervi huolehtisi niitä aseteille pöytään. Entä lasten ruokailutavat? Matin sisko ei kuulemma osaa vieläkään pitää kauniisti veistä ja haarukkaa, vaikka on lääkäri! Matti kuulemma jopa komentaa lapsen pihaleikeistä katsomaan television lastenohjelmaa – vaikka Mervi on lukemattomat kerrat puhunut siitä, että lapsia ei pidä opettaa tuijottamaan passiivisesti televisiota. Akuankkaa Mervi ei lapsille suostu tilaamaan.

Mervi on sairastunut oikeassa olemiseen. Hän ei kunnioita Mattia eikä varsinkaan itseään. Hän tuhoaa omaa parisuhdettaan oikein urakalla ja asettuu marttyyriksi, jota kukaa ei kaipaa. Uhrautuminen ja ylivastuullisuus on yksi tapa sitoa toiset itseensä. Jos tuosta ero tulee, Matti ja Mervi luultavasti tappelevat vuosikausia oikeudessa lasten asioista ellei Matti luovuta jo lähtöviivoilla.

Passiivisesti aggressiivinen

Passiivis-aggressiivisuus on Merville tuttu asia, vaikkei hän ole osannut sitä nimetä. Matti välttelee päätösten tekoa viimeiseen asti kun on kyse vaikkapa juhannuksen vietosta. "Joo, joo, ehkä." "Päätä sä". "Katotaan nyt". "Älä nyt hosu!" "Onko tästä pakko puhua nyt/taas?!"

Lopulta, kun Mervi luulee asiasta jo sovitun tai jopa pitkän ajan kuluttua päätöksen tekemisestä ja toteuttamisesta, Matti saattaa syyttää häntä painostamisesta: "Mä en olisi halunnut lähteä alunperinkään." "Kun sä painostit ostamaan sen asunnon."

Matti myöhästelee jatkuvasti ja silloin Mervistä tuntuu, että hän ei ole tärkeä. Kukkia Matti ei tuo Merville, koska "Mä en ole kukkaihmisiä". Matille tuntuu olevan tuntematon ajatus se, että Mervi voisi olla "kukkaihminen". Matti ei ylipäätään ymmärrä, miksi häneltä vaaditaan rakkautensa todistamista – hänhän rakastaa.

Onneksi Mervikin rakastaa Mattia, tuntee myötätuntoa häntä kohtaan ja osaa suhtautua jopa huumorilla näihin tilanteisiin. Hän tietää myös, että Matti pelkää tulevansa tukahdetuksi ja jäävänsä jollain tavalla nurkkaan, josta ei pääse pois. Mervi on jossain määrin läheisriippuvainen, kuten monet passiivisaggressiivisten kumppanit. Mervi kaipaa jatkuvaa viestiä Matin rakkaudesta ja Matti puolestaan kokee sen ahdisteluksi. Kehässähän siinä ollaan, ellei käytöstä osata muuttaa.

Isoissa ja pienissä asioissa passiivisaggressiivinen Matti panee ihan varmuuden vuoksi hanttiin, vaikka toimisi suorastaan itseään vastaan. On ihan sama, olisiko ehdotettu asia Matille mieleen tai hänelle eduksi, jos hän kokee, että häntä ajetaan nurkkaan. Mervin pyyntö keittää kahvia voi herättää murskaavaa vastarintaa siinä missä ehdotus auton tai asunnon vaihtamisestakin. On hyvä huomata, että ehdotuskin on lähes aina vaatimus Matin mielessä. Vaikka se koskisi seksiä, jota vastaan Matilla tuskin on mitään.

Tokihan Mervi voisi syöttää ehdotuksensa Matille, kuten hänen äitinsä teki, ujuttamalla ajatuksensa pikkuhiljaa isälle: "Miehen pitää antaa luulla, että hän keksi koko asian itse!" Mervi ei kuitenkaan halua manipuloida Mattia, vaan hän haluaa, että Matti ottaa suorasti ja selkeästi vastuun omista päätöksistään, eikä syytä jälkeenpäin Merviä tehdyistä ratkaisuista.

Matti viljelee sujuvasti ironiaa ja sarkasmia, siksi jotkut Mervin herkemmistä ystävättäristä vähän pelkäävätkin Mattia. Onneksi useimmat ovat kunnolla pinnoitettuja! Syntymäpäiväsankari saa kuulla "oletpas nyt vanha lihava akka" tai tytär kengistään, että ne ovat porkkananistutuskengät. Matille se on pelkkää huumoria.

Tyypillistä on myös se, että Matti saattaa saada kohtuuttomia raivokohtauksia aivan mitättömiltä tuntuvista asioista. Mervillä menee päiväkausia toipumiseen näistä kohtauksista, koska hän kokee olevansa syyllinen – niinhän Matti hänelle sanoo. Näissä kohtauksissa purkautuu Matin padottu pelko vihana ja usein hallitsemattomana, joskaan ei koskaan väkivaltaisesti. Tyypillisesti tilanteissa, joita Matti itse jännittää, vaikka projisoi jännityksensä Merviin.

Merviä auttaa, paitsi rakkaus, myös se tieto, että Matti ei uskalla ilmaista vihaansa, vaan hän pelkää vihantunteitaan ja siksi hän pyrkii välttämään kaikkea, mikä voi vähäisessäkin määrin merkitä erimielisyyttä. Matti, kuten moni hänen kohtalontoverinsa, ei ole lapsena voinut mitenkään käsittää, miksi vanhempi huutaa hänelle tai pahimmissa tapauksissa kuritettaa häntä fyysisesti. Se on synnyttänyt Matissa pelkoa ja vihaa, jota hän ei ole voinut ilmaista.

Matti lamaantuu jos Mervi suuttuu hänelle. Hän kuvasi kerran tilannetta sanomalla: "Mun päässä ei ollut ainuttakaan ajatusta. Pelkkää mustaa. Mä olin koko päivän ihan tolaltani." Kerrottakoon, että tässä tilanteessa Mervi oli lähtenyt aamulla kotoa vähän suuttuneena, eikä siksi sanonut Matille "Hei!".

Mervi on oppinut osoittamaan Matille milloin hän välttelee päätöksentekoa ja asettamaan sille rajoja. Vaikkapa ihan konkreettisen määräajan, mihin mennessä Matin on ilmaistava kantansa mikäli haluaa ylipäätään osallistua päätöksentekoon. Mervin on myös kestettävä se, että hän joutuu kantamaan vastuun itse silloin omista päätöksistään.

Matti kärsii ajoittain masennuksesta ja hänen työtehonsa laskee. Se on hyvin tyypillistä henkilöille, jotka eivät osaa ilmaista vihaansa eivätkä kestä omaa tarvitsevuuttaan. Terapia yleensä auttaa nopeastikin. Mervin tärkein haaste parisuhteessa on se, että hän tukee Mattia ilmaisemaan vihaansa rakentavasti ja näin osoittaa, että Matin ei tarvitse pelätä vihantunteitaan. Mervin on myös opeteltava kestämään omaa hylkäämisenpelkoaan.

Puhutaanko pahasta mielestä?

Hyvässä parisuhteessa, siis nimenomaan hyvässä, kumppanit tunnistavat tunteitaan ja osaavat puhua niistä. Ammattiauttajat kehottavat tunnetusti käyttämään "minä"-kieltä keskustelussa ja välttämään toisen arvostelua. Helposti sanottu, vaikea toteuttaa. Aika tyypillistä on se, että toinen kumppaneista välttelee, väistelee eikä missään tapauksessa halua "riidellä", hän kokee kaikenlaisen mielipiteiden vaihdon ja jopa sen, että toinen kertoo tunteistaan riitelyksi ja ainoa tapa reagoida siihen on puolustautuminen – siitä se riitely sitten alkaakin.

Otetaanpa taas esimerkki elävästä elämästä.

Mervi kertoi, että Matin kanssa syntyy toistuvasti tilanteista, joissa hän kokee Matin ikäänkuin hylkäävän hänet. Pariskunta oli Matin vanhojen ystävien luona juhlissa ja Mervi oli pyytänyt jo etukäteen Mattia huomioimaan sen, että hän ei ole oikein kotonaan näiden ihmisten kanssa. Kukaan ei oikein keskustele hänen kanssaan ja hän joutuu tekemään paljon töitä saadakseen jonkinlaista juttua aikaan. Joskus hän myös ryhtyy esiintymään voittaakseen epävarmuutensa ja pelkonsa, ja se taas vie hapen koko huoneesta.

Eihän siinä mitään, vanhat ystäväporukat on vaikea valloittaa, sen Mervikin ymmärtää. Se, mitä hän toivoisi Matilta, olisi että Matti olisi näissä tilanteissa hieman huomioivampi häntä kohtaan, auttaisi Merviä viihtymään ja rakentaisi jonkinlaista siltaa Mervin ja ystäviensä välille. Silti kerran toisensa jälkeen Mervi pahoittaa mielensä, koska kokee jäävänsä yksin. Matti ahdistuu, koska Mervi ryhtyy "kiehnäämään" näissä tilanteissa kuin teinityttö. Tilanne kärjistyy lähes joka kerta jollain tavalla. Joko Matti vetää lärvit, Mervi pillahtaa itkuun tai aloittaa riidan jostain sinänsä typerästä asiasta. Teinikäytöstä tosiaan.

Mervi tietää erinomaisesti, että hänen näissä tilanteissa kokema ahdistuksensa liittyy jo lapsuudessa koettuun ulkopuolisuuteen, turvattomuuteen ja hylkäämispelkoon. Mutta se, mitä hän ei ymmärrä, on Matin käytös. Jos Mervillä olisi diabetes, eikö Matti antaisi hänelle tarvittavaa ensiapua, jos hän saisi insuliinishokin? Matti sen sijaan sanoo, että ei sitten mennä sen porukan juhliin. Se ei ole Mervin mielestä mikään ratkaisu, vaan itse ongelman lakaisemista maton alle.

Miksi Matin on vaikea tarjota apuaan Merville näissä tilanteissa, joissa Mervi osoittaa tarvitsevuuttaan? Miten tilannetta voisi helpottaa?

Mervin olisi ehkä syytä opetella tuntemaan rajojaan ja ottaa vastuu tilanteista ihan itse. Ei ole Matin syytä, jos hänen vanhat ystävänsä eivät huomioi Merviä ja toisaalta, minkähänlainen huomio Merville sitten riittäisi? Vaikuttaa myös siltä, että Mervi rakentaa jo etukäteen tilanteita hylkäämisskeemaan. Hän on jo valmiiksi päättänyt, että häntä ei hyväksytä ja kaikki tulevat tapahtumat todistavat sitä – päinvastaistahan hän ei halua nähdä.

Matti sen sijaan voisi todellakin helpottaa Mervin – ja omaakin – oloaan, rauhoittamalla Merviä jo etukäteen ja olla lähtemättä mukaan Mervin jo ennalta kirjoittaman käsikirjoituksen toteuttamiseen. Jos Mervi pyytää apua, on kohtuullista odottaa, että hän saa sitä kumppaniltaan. Matti ei selvästikään kestä omaa tarvitsevuuttaan, jos hän kääntää selkänsä toisen avunpyynnöille. Matin toivoisi luottavan Merviin ja ilmaisevan omaakin tarvitsevuuttaan Merville, näin heidän välilleen voi muodostua suhde, jossa kummankaan ei tarvitse pelätä tulevansa torjutuksi.

Mervejä ja Matteja on ympärillämme runsaasti. Varsin usein he ovat ihmisiä, joita olemme tottuneet pitämään voimakkaina ja vahvoina. Jokainen meistä on myös joskus ahdistunut seurueessa, jonkun kertoessa tauotta vitsejä tai tuoden muuten itseään kaiken aikaa esiin. Me ärsyynnymme, mutta tiedämmekö aina miksi? Jollain tasolla me kuulemme sellaisen ihmisen pelon, mutta emme osaa vastata siihen.

Turvattomuudesta kärsivät ihmiset vetävät toisia samanlaisia puoleensa, koska kokevat tuon toisen näkevän sisimpäänsä. Usein asia jää tiedostamatta kummaltakin, ja vasta rakastumisen ensihuuman mentyä ohi alkavat vaikeudet. Lapsuudessa syntyneestä turvattomuudesta ei pääse koskaan eroon, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Tässäkin on tärkeää tajuta omat rajansa: mikä on minua ja mikä toista.

Miksi Mervi palaa Matin luokse?

Perheväkivalta ei oikeastaan kuulu tulevan portaalimme aihepiireihin, ainakaan siinä mielessä, että tarjoaisimme palveluja sillä saralla. Sitä ei kuitenkaan voi koskaan ohittaa silloin kun puhutaan parisuhdeongelmista. Väkivalta on yllättävän yleistä, sen tietää jo toimittaja, joka on joskus joutunut perehtymään asiaan työnsä vuoksi. Ja nyt en tarkoita tilastoja, jotka nekin puhuvat puolestaan, vaan aivan ilmieläviä ihmisiä.

Ensimmäistä juttua perheväkivallasta tehdessäni ihmettelin, miksi lyöty palaa lyöjän luo. Nyt tätä asiaa on ihmetelleet niin paljon muutkin, syy lienee aika selvä, mutta sanotaan nyt vielä, että ei siinä ihminen kovin rationaalisesti kykene toimimaan jos saa elää lyömisen pelossa päivästä toiseen ja hänen minuutensa on riistetty. Jos pariskunnalla on vielä lapsia, ongelma nousee jo ties kuinka monennelle tasolle.

Me rakennamme palvelua taviksille. Niissä taviksissa on yllättävän paljon niitä, joita tämäkin ongelma koskettaa.

Entinen poikaystäväni tuhahti, kun tuohtuneena kerroin hänelle juttua varten hankkimistani tilastoista, joiden mukaan näytti siltä, että joka viides parisuhteessa elänyt nainen on saanut turpiinsa kumppaniltaaan. "Ei minun kaverit ainakaan lyö naisiaan!" Minä olin hiljaa, koska olin haastateltavia etsiessäni jutellut melko monen hänen kaverinsa vaimon kanssa ja siinä yhteydessä kuullut tarinan jos toisenkin. Yksi käytti huumeita ja huumepsykooseissaan hakkasi tolkuttomasti vaimoaan (nainen oli poikaystäväni työkaveri ja miehet töissä paheksuivat hänen sairaspoissaolojaan tajuamatta yhtään, mistä oli kyse). Toisen, kolmannen ja neljännenkin olisin voinut nimetä.

Niinpä. Minunkin kaverit ovat fiksuja, eivät lyö vaimojaan tai käytä huumeita. Lisäksi he takuuvarmasti maksavat elatusmaksun lapsilleen ja ennen kaikkea tapaavat näitä säännöllisesti.

Vastuun jakamisesta

Tapasin viitisen vuotta naimisissa olleen naisen, joka kysyttäessä kertoi avioliitostaan, että kaikki on ihan hyvin, mutta häntä on alkanut ottaa päähän se, että kaikki vastuu asioiden järjestämisestä jää hänelle. Mies hoitaa hauskoja juttuja, mutta kun pitää esim. kutsua remonttimies tai organisoida perheen asioita, lankeaa vastuu naiselle.

Parisuhteissa ajaudutaan helposti siihen, että toinen puolisoista (yleensä nainen) on ylivastuullinen ja toinen alivastuullinen. Se on vaarallinen asetelma, jossa suhteelta alkaa perusjalka murentua. Silloin ei ole muuta tehtävissä kuin se, että ylivastuullinen luopuu vastuusta (ja siihen liittyvästä vallasta).

Vaikka kuinka ottaisi päähän se remontoimaton kohde tai se, ettei mummin synttäreille mennessä ole lahjaa, on kertakaikkiaan luovutettava jos haluaa pelastaa liittonsa. Asioista ei pidä myöskään nalkuttaa. Mikäli alivastuullista häiritsee hoitamattomat asiat, hän alkaa ottaa vastuuta niiden hoitamisesta.

Jos itse ei kestä reikää seinässä tai muuta semmoista, mutta kumppania se ei häiritse yhtään, kyse voi olla omasta halusta ja tarpeesta toimia eikä välttämättä kumppanin vastuuttomuudesta. Tärkeää onkin huomata, että ylivastuullinen joutuu sopeutumaan siihen, että tarpeetkin pitää määritellä yhdessä eikä hän voi yksin sanella, mitä on tehtävä. Yksikertaista vai mitä

Työnohjausta kaivataan

Sivusin tätä aihetta jo edellisen postauksen lopussa. Kukaan ei ihmettele jos terapeutti, sosiaalityöntekijä tai muu ihmisalan ammattilainen haluaa työnohjausta. Sisällöntuottajaa ei ihan heti ehkä mielläkkään ohjattavaksi, mutta kyllä tässäkin hommassa pitäisi saada psykologista tukea. Kun on vuosikaudet tehnyt juttuja perheväkivallasta, kriiseistä, eroista ja muista elämän risukasoista alkaa ajoittain tuntua siltä, että jonkinlainen ammattiauttajan tuki tulisi tarpeeseen.

Niin kauan on hyvin, kun oma elämä on kunnossa. Mutta jos kotona on vaikeaa, ei ole kovin helppoa kuunnella myötäelävästi toisten huolia, eikä saada näppäimistöltä rohkaisevaa tekstiä – sellaistahan tilaaja haluaa. Suhtaudun kunnioituksella nykyisin sellaisiin ihmisiin, jotka työskentelevät tai toimivat vuosikausia esim. mielenterveys- ja sosiaalialan järjestöissä. Niissä tehtävissä tulevat pakan alta jaetut kortit tutuiksi.

Joskus ajattelen, että hankkeemme on liiaksi ihon alla. Mutta vaikea minun on kuvitella, että tällaista hanketta voisi toteuttaa muutenkaan. Jos aiomme luoda palvelun, josta ihmiset tosiaan saavat apua kriiseissään ja niiden ehkäisyssä, on jokainen sana sisäistettävä ja omaksuttava jonkinlainen sosiaalityöntekijän ja toimittajan risteytys roolikseen. Siinä on kyllä se hyvä puoli, että myönteisen palautteenkin voi ottaa henkilökohtaisesti.

Epätahtinen suhde

Kerran kuulin erään haastateltavan sanovan, että mies ei ymmärrä avioeron lopullisuutta ennenkuin naisen muuttoauton takavalot häviävät tien mutkaan. Moni nainen kertoo yrittäneensä puhua tyytymättömyydestään vuosia, miehen kuitatessa puheet mielialanvaihteluiksi tai pms-oireiksi ja vetäytyen passiivi(saggressiivi?)seen olotilaan.

Jokainen eronneita auttanut tuntuu tietävän, että parisuhteen puolesta on turha enää kamppailla, jos jompaa kumpaa johtaa vahva fantasia paremmasta suhteesta. Usein jo valmiiksi katsotun kumppanin kanssa. Sen satulinnan ääreltä saa vain harvan revittyä arjen ääreen rakennustöihin.

Erossa jätetty voi yltää äärettömän epärationaalisiin tekoihin. Jättäjäkin alkaa tuntea hylkäämisen tuskaa ennemmin tai myöhemmin, tajutessaan pettyneensä toiveissaan. Näiden tunteiden työstäminen olisi tärkeää, ettei eroon päättyneen suhteen ongelmat kasaudu seuraaviinkin suhteisiin.

Portaalin asiantuntijapsykologi sanoo, että eron siemenet ovat jo parinvalinnassa. Jotta tuhoisa kierre voitaisiin katkaista, on opittava ymmärtämään itseään, miksi hakeutuu tietynlaisiin suhteisiin – tai paremminkin: miksi tekee suhteistaan mahdottomia.

* * *
Joskus tämän työn äärellä tuntuu, että olisi helpompiakin tapoja rahoittaa asuntonsa. Varsinkaan silloin ei jaksaisi miettiä millaisiin ongelmiin ihmiset hakevat apua, kun kotona leimahtaa riita kumppanin kanssa.